torstai 7. tammikuuta 2016

Lunta maassa Oslossakin




Kaalisoppa


Se on raketit ammuttu ja pikkuleijonien kultajuhlat taputeltu. Paluu arkeen ja kauhan varteen häämöttää!

Ensimmäistä kertaa asialla blogin kirjoittamisessa eli ajattelin kokeilla taipuuko kokin ajatuksen virta kirjoitettuun muotoon..

Olen siis ammatiltani kokki ja työskenten Oslon lähellä hotellin kyökissä. Kokemusta alalta on kertynyt Suomen Lapin hiihtokeskuksissa, Coloradon Kalliovuorilta, Englannista, Australiasta ja tietysti täältä Norjasta.
Norjassa aloitin työt ensimmäisen kerran vuonna 2005 samassa hotellissa jossa työskentelee vieläkin,välissä kävin Australian reissun ja nyt olen siis asunut vakituisesti Norjassa vuodesta 2007 saakka.

Eli Norjan kokki ei ole enää mikään poikanen vaan tänä vuonna tulee maaginen 40 täyteen...henkinen ikä onkin sitten toinen juttu...

Norjaan päädyin suhteiden avuilla, Englannissa meitä työskenteli pari suomalaista samassa hotellissa Surreyssä. Joista toinen sitten pyysi minut tänne Norjaan töihin kun itse siirtyi pohjoiseen.

Itselleni tänne tulo sujui varsin kivuttomasti,suomalainen pomo ja muutenkin kansainvälinen työyhteisö,englanti työkielenä.
Byrokratia ei sen vaikeampaa kuin Suomessakaan,verotoimisto ym.

Asuntokin järjestyi työkaverin kautta kun hän oli itse pois muuttamassa.
Norjassa on monella omakotitalon omistajalla vuokarattava yksiö tai kaksio alakerrassa tai esim. tupla-autotallin toisessa kerroksessa,johtuen siitä että kyseinen vuokratulo on verovapaata!

Oslon seudulla vuokrat melko kovat kaksio 8000 NOK ja ylöspäin. Tosin ei se halpaa ole Helsingin seudullakaan.....

Kokin hommissa on se hyvä puoli että töissä kun syö niin säästää ruokakustannuksissa. 15 NOK päivä meillä veloitetaan töissä ruuasta,joten ei paha jos ajattelee kuinka kallista ruoka on täällä.

Tietysti palkat ovat kovemmat täällä kuin Suomessa,mutta eläminen on myös kallimpaa.....terveellistä kun viina ja tupakka hinnoissaan.

Töitä täällä tuntuu riittävän vaikkakin tuntuu et puoli Ruotsia on muuttanut Norjaan!
Ja tosi paljon puolalaisia sekä liettualaisia töissä täällä.

Etenkin näitä idästä tulleita tietenkin yritetään vedättää kun eivät tiedä työlainsäädäntöä ym.  Ei tietenkään joka paikassa..

Suosittelen tänne ravintola-alan hommiin tuleville ammattiliittoon liittymistä niin sieltä saa oikeaa tietoa jos epäselvyyksiä. Sekä mm. vakuutus etuja.

Työlainsäädäntö täällä hyvin Suomen kaltainen,joitakin eroavuuksia on kuten ilta ja sunnuntailisät ovat heikommat täällä, sunnuntaina 20 NOK lisää per tunti ja iltalisä klo 18.00 jälkeen 10 NOK per tunti.
Ylityökorvaukset samat suunnilleen kuin Suomessa prosenteilla.

Oslo ympäristöineen erittäin mukava paikka elää, 3 tunnin ajomatkan päässä hiihtokeskukset joiden rinteet hakkaa Levin ja Ylläksen. Ruotsin Strömstad tai Charlottenberg myös lähellä missä isot ostoskeskukset ja edullisempia elintarvikkeita,alkoholia ja tupakkaa saatavilla,riippuen tietenkin vaaluutta kursseista.

Lento Suomeen Oslon Gardemoen kentältä kestää vain reilun tunnin ja Norweigianin aloitettua lennot Helsinkiin on lippujen hinnat tulleet mukavasti alas,noin 60 - 150 € menopaluu lennot lähtee oikeastaan milloin vain. Verrattuna esim. 2006 -2007 oli 200 € ihan normihinta.

Tälläistä tällä kertaa täältä Norjasta nyt kaalikeiton kimppuun!

                                                    http://www.clixsense.com/?8541176



Tyrifjord syksyllä




Pork adobo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti